Bändien/esiintyjien infosivut

Infosivu on yksinkertainen tietosivuja, jolla bändi tai taiteilija voi kertoa perustiedot itsestään. Infosivun saa näkyviin klikkamalla -merkkiä nimen perässä. Infosivu on kätevä esittelymedia, joko kotisivun sijasta tai sitä täydentämässä. Katso mallisivu.

Infosivujen sisältö on erillään rekisterin tietokannasta. Infosivua tehtäessä tai päivitettäessä voidaan kuitenkin tärkeimmät muuttuneet tiedot lähettää samalla myös rekisteriin.

Uuden infosivun tekeminen

Bändi tai esiintyjä voi tehdä itsestään infosivun. Sivun tekeminen käy kätevästi täyttämällä kaavake. Infosivu tulee välittömästi näkyviin verkkoon, mutta se linkitetään esiintyjän tietoihin vasta webmasterin tekemän tarkastuksen jälkeen. Samalla myös muut rekisterin tiedot tarkastetaan.

Infosivun päivittäminen

Sivuja on tehty kahdella eri tavalla. Vanhempia, ennen elokuuta 2000 tehtyjä sivuja ei voi muutella, vaan sivu on tehtävä kokonaan uudestaan.
Uudempia sivuja (elokuusta 2000 alkaen tehdyt) voi tekijä itse päivittää ja ilmoittaa samalla päivityksellä myös tavallisimmat rekisteritietojen muutokset.

Uudet sivut tunnistaa harmaasta pohjasta, vanhat sivut ovat kokonaan valkeapohjaisia.

Infosivun poistaminen

Infosivu voidaan haluttaessa myös poistaa kokonaan. Poistaminen ei ole tarpeen, vaikka bändin toiminta lakkaisi. Suomalaisten bändien historiatieto säilytetään mielellään rekisterin sivuilla.

Asiattomat sivut poistetaan !

[ UUSI SIVU ] [ SIVUN PÄIVITYS ] [ SIVUN POISTAMINEN ] [ BANDIT -REKISTERI ]